perjantai 20. joulukuuta 2013

Syksyn terveisiä Heinolasta - ja hieman vinkkejä tulevasta


Heinolan kansalaisopistossa syksy on  hujahtanut niin työhyvinvointitilan, joulutilan kuin kansalaisopiston 80 –v. juhlatilankin suunnittelussa ja toteutuksessa.  Työhyvinvointitila toteutettiin sekä Valolinnan tähtipäivässä että omana toteutuksena Jyränkölän Syrjälän salissa. Hyvän ja kannustavan palautteen vuoksi työhyvinvointitila päätettiin toteuttaa vielä uudelleen ja tällä kertaa se tehdään Heinolan kaupungin kirjastossa helmikuussa 2014.

Joulutila puolestaan toteutettiin aika pitkälti mukaille viime vuoden joulutilaa tuottaen jouluista tunnelmaa tilassa, jossa vierailijan oli mahdollisuus hengähtää ja viettää rauhallinen hetki joulukiireiden keskellä.

Viimeisimpänä toteutuksena on Kansalaisopisto 80-v. juhlatila. Heinolan kansalaisopisto täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi haluttiin järjestää tila, jossa on mahdollista tutustua kansalaisopiston historiaan ja nykypäivään. Tilassa haluttiin hyödyntää moniaistista menetelmää ja tuoda opistotietoutta esille hieman normaalista poikkeavalla tavalla. Tila koottiin kevyttelttarakenteeseen hyödyntäen valkoisia, heijastettua kuvaa läpäiseviä kankaita ja kokoamistilaan (Syrjälän Sali) soveltuvaa sinistä kangasta.  
 
Tilassa oli esillä kansalaisopiston rehtorin, päätoimisten opettajien ja toimistohenkilöstön ajatuksista kertova video ja kansalaisopiston historiaan ja nykyhetkeen liittyviä valokuvia, sekä muuta kansalaisopiston opetukseen liittyvää materiaalia. Materiaaleihin oli mahdollisuus tutustua katselemalla, koskemalla ja tuoksuttelemalla. Tilassa oli tarjolla myös perinteisiä, jouluunkin liittyviä makeisia.


Tila herätti keskustelua ja muistelua kansalaisopiston toiminnasta. Myös videollakin esiintyneistä tulevaisuuden haasteista ja mahdollisuuksista käytiin yhteisiä pohdintoja paikalla vierailleiden kanssa.

 
 

Tammikuun alussa on tiedossa Arktika –luontotila, jossa päästään tutustumaan lintujen kevätmuuttoon. Tilan suunnitelmat ovat koossa ja tilaa päästään kokoamaan heti tammikuun ensimmäisinä päivinä. Tila tulee olemaan avoimena 7.1.-10.1.2014 Jyränkölän Siltakadun (11) kiinteistön alakerran aulassa.

Vilkkaan ja hyvin antoisan syksyn jälkeen on aika vetäytyä joulun viettoon ja nauttia tunnelmallisesta joulunajasta.
Rauhallista Joulua!  

perjantai 29. marraskuuta 2013

Aistien-menetelmän soveltamista tavoittamistyöhön

Hämeenlinnan pääkirjaston saliin pystytettiin tällä viikolla "Ihan tavallinen koti" -Aistien-tila osana Hämeenlinnan setlementti ry:n Yhdessä lähemmäksi -hankkeen kehittämistoimintaa. Hankeessa kehitellään uudelaisia tapoja tavoittaa ja kohdata yhdistysten eri kohderyhmiä.

Omaishoitajien viikolle (vko 48) haluttiin siis toimintaa, jossa voitaisiin kohdata ja herättää ajatuksia omaisena olosta ja miten monimuotoisia omaishoitotilanteet ovat. Siispä hankkeen työntekijät osallistuivat vuoden mittaan Aistien-hankkeen seminaareihin ja vierailivat Hämeen Kylien Aistien-tiloissa tutustumassa erilaisiin toteuttamistapoihin. Näin menetelmä tuli tutuksi ja pienellä ohjauksella tilasta rakentuikin hieno koti keskelle kirjastoa.


”Ihan tavallinen koti” –tilan toteuttivat Omaiset mielenterveystyön tukena Kanta-Häme ry, Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry, Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, sekä Hämeenlinnan setlementti ry. 

Tila rakennettiin liikuteltavaan telttatilaan, joka pystytettiin kirjastolle avajaisia edeltävänä päivänä. Rakentamisvaiheessa kaikki suunnitelmat jouduttiin miettimään tietysti uusiksi, mutta yhdessä mallailemalla koti saatiin hienosti pystyyn iltapäivän aikana.


Kotiin haluttiin tapettiseinät, joten kirjaston lattialla teippailtiin tapetit kohdilleen ennen seinälle siirtämistä. Luovaa toimintaa tämä Aistien-tilan tekeminen.





Kodissa tärkein elementti oli yhdistysten omatekemä video. Siihen nauhoitettiin tarinoita omaisena olemisesta. Yhtenä lähteenä käytettiin mm. keskustelupalstalta poimittuja hyvin elämän makuisia lausahduksia, jotka luettiin sitten nauhalle ja yhdistettiin kuvasarjaan. Välisoittona tarinoille toimi rentouttava taustamusiikki ja kuvat.

Koskettavien tarinoiden vastapainoksi tilan sisustus tehtiin kodikkaaksi ja turvalliseksi. Seinälle ripustettuun naruun sai jokainen jättää ajatuksiaan pyykkipojan varaan.


Itse sain tällä kertaa seurailla ja ihastella Aistien-tilan tekemistä sivummalta, menetelmää konsutoivan tahon roolista käsin. Huomasin, että menetelmä otettiin innolla vastaan ja se näytti toimivan hyvin kehittämistyössä, jossa haluttiin miettiä uudenlaisia tapoja voimavaraistaviin kohtaamisiin. Ajatukset palasivat Kohtaamisia -seminaariin ja Päivälehden museon Saila Linnahalmeen puheenvuoroon, jossa hän toi esille toimijoiden yhteisen haasteen: miten puhutella ja pysäyttää ihmisiä. Innolla odotan palautepalaveria ja kuulumisia siitä miten viikko kirjastolla vierähti.



Heli / Hämeen Kylät


torstai 28. marraskuuta 2013

Tunnelmia Kohtaamisten keskeltä


Nimilaput? Checked. Palautelomakkeet? Checked. Kaikkien puhujien aineistot? Checked. Näytillä olevat Aistien-tilat valmiina? Checked. Hankeväki siellä missä pitääkin? Checked.
Mahtavaa, järjestäjän näkökulmasta kaikki on valmista Kohtaamisia-seminaaria varten, nyt vain ovet auki, vieraat sisään ja hopsansaa, tuolla repsottaakin jokin verho...
 
Ennen torstain 21.11. seminaarin h-hetkeä Laureassa on riittänyt huisketta jos monenmoista. Kuluneen syksyn aikana on tehty Aistien-hankkeen uusia verkkosivuja, painatettu menetelmäopas julkaisuksi sekä tietenkin toteutettu useita Aistien-tiloja eri puolille pääkaupunkiseutua reippaan opiskelijajoukon avustuksella.

Kullanarvoisaksi opiskelijoiden apu kävi myös käytännön seminaarivalmisteluissa, jotka olivat kiivaimmillaan keskiviikkoiltapäivänä. Tuolloin väsynyt mutta hyväntuulinen hankeväki ja opiskelijat pystyttivät Aistien-tilojen rakenteita valmiiksi seuraavaa päivää varten. Torstai-aamulla hankeverkostoa kerääntyi eri puolilta Suomea viimeistelemään tilat valmiiksi. Ja kas, siihen missä aiemmin seisoi vierekkäin vain tyhjät "teltat", nousivat nyt Lapin maakuntamuseon rakentamana sauna-aiheinen muistelutila, laurealaisten rakentamana Somalia-aiheinen tila, Hämeen Kylät ry:n toteuttama Tulevaisuuden tupa sekä Lumon kirjaston ja Vantaan Valon ideoima talvinen satuteltta.

Laurean Tikkurilan yksikön johtaja Taina Viiala avasi seminaarin, jonka jälkeen kuultiin hanketoimijoiden tarinoita Aistien-menetelmän kehittämisestä ja monipuolisesta soveltamisesta. Laurean hanketoimintaa esittelivät opiskelijat tekemällään mainiolla videolla, joka löytyy osoitteesta:
http://www.youtube.com/watch?v=9kpd_8XhqpQ&feature=youtube

Kaikista valmisteluista huolimatta tekevälle aina sattuu... Toiveikkaat seminaariosallistujat purkautuivat ohjelman puolivälissä kohti luvattuja kakkukahveja, jotka eivät vielä olleetkaan tarjolla! Niinpä koko joukko kerralla suuntasi kulkunsa (järjestäjien aiemmasta suunnitelmasta poiketen) viiteen esillä olleeseen Aistien-tilaan, joista neljä "telttaa" odottikin jo aivan valmiina. Sen sijaan Laurean kiinteässä moniaistisessa luokkahuoneessa eräs epätoivoinen projektikoordinaattori sääti vielä ranskalaisen kielikahvilan musiikin kanssa, kun ensimmäiset vieraat istuivat jo sisällä tilassa...
Aistien-tiloissa tapahtui iloisia kohtaamisia ja saatiinhan lopulta  kakkukahvitkin nautittua. Ohjelman loppuosassa kuultiin vielä ohjausryhmän näkökulmia hankkeeseen sekä julkistettiin hankkeen uudew www-sivut sekä menetelmäopas. Uudet www-sivut esittelevät hankkeessa kehitettyä Aistien-menetelmää, menetelmän avulla toteutettuja tiloja sekä tarjoavat käytännön vinkkejä tilojen toteutukseen. Lisäksi sivuilta löytyy myös hankkeen julkaisu Aistien-menetelmä pdf-tiedostona. Sivut löytyvät osoitteesta: www.aistienmenetelma.net

Ja iloisena uutisena kerrottakoon vielä, että
Aistien - Avoimia oppimisympäristöjä kehittämässä -hanke
jatkuu vuoden 2014 loppuun asti!
 

Kiitos vielä kaikille tähän asti hankkeessa tavalla tai toisella mukana olleille, seminaarien osallistujille, opiskelijoille ja hankeverkostolle. Olette mahdollistaneet hienon toiminnan, täsä on hyvä jatkaa tulevaisuudessa!













 

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Koijärven alueen kylillä innostuttiin Aistien-tilasta



Hämeen Kylät ry:n viides kyläpilotti sijoittui Forssaan Koijärven alueen kylille. 

Aistien-tila toteutettiin neljän kylän kera kolmelle kylätalolle marraskuussa. Kyläyhdistysten ja kyläläisten kanssa koottiin historiaa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta pohdiskeleva aistien-tila. Tavaroita, valokuvia ja lehtileikkeitä löytyi kyläyhdistyksiltä, Nuorisoseuralta ja kyläläisiltä.

Historiaosuudessa oli mm. Matkun entisen lankarullatehtaan puurullia ja tapettitehtaan tapettirullia. Monessa tuvassa käytetyt esineet kertoivat eletystä elämästä. Erityisesti lapsia kiinnosti kahvimylly, lankapuhelin, putkiradio ja puupalikat.

Historiasta siirryttiin nykypäivän tavaroiden kautta tähän hetkeen. Tavaroina olivat mm. Mp3-soitin, kännykkä ja muovilelut. Tulevaisuustilassa oli esillä Koijärven koulun 5- ja 6-luokkalaisten piirustusnäyttely Unelmien kylä sekä Forssan kaupungin myytävät tontit maaseutualueella.

Videotykillä heijastetuissa kuvasarjoissa esiteltiin vanhoja kuvia eri kyliltä, kylämaisemia ja tapahtumia viime vuosilta sekä keskustelun virittäjinä toimivat tulevaisuusvisiokuvat.


Lueskeltavina olivat iäkkäiden asukkaiden muisteluita eletystä elämästä ja uusien asukkaiden mietinnät kylälle asettumisesta.

Haisteltavina oli tervaa, tervasaippuaa ja Kamferia. Makuina oli tarjolla ruisleipää erilaisilla variaatioilla.

Kävijöitä oli runsaasti, sekä vakituisia asukkaita että loma-asukkaita eri kyliltä. Lisäksi päiväkodin lapset sekä Koijärven eskarilaiset ja koululaiset kävivät ryhmittäin tutustumassa Aistien-tilaan.

Aistien-tila – idea poikinee kyläläisten kesken jotakin, sen verran vaikuttavana ja kiinnostavana pidettiin erityisesti historiaosuutta. Tarvetta oman kylän ja omille muisteluksille selvästikin on. Aistien-tila – kiertue tarjosi oivan alustan erilaisille kohtaamisille.

Järjestäjänä olivat Hämeen Kylät ry, Koijärven Alueen Kylät ry, Kojon Kyläyhdistys ry, Kojon Nuorisoseura ry, Matkun Kyläyhdistys ry, Peräjoen Kylätoimikunta ry ja Vuollun Kyläyhdistys ry.

Terveisin, Anne Kettunen

tiistai 29. lokakuuta 2013

Koijärven alueen kylät rakentavat kiertävän Aistien-tilan

Hämeen Kylät ry:n viides kyläpilotti sijoittuu Forssaan Koijärven alueen kylille. Aistien-tilasta rakennetaan kolmiosainen polku, jossa tutustuaan kylien historiaa, nykypäivän elämää ja toimintaa sekä kerätään tulevaisuusideoita. Esillä on kyliin liittyviä valokuvia, lehtileikkeitä ja tavaroita sekä maistellaan ruisleipää erilaisilla variaatioilla.

Alueen asukkaat ovat yhdessä ohjaaja Anne Kettusen kanssa koonneet aistitilojen materiaalit. Iäkkäämpiä asukkaita on kutsuttu muistelemaan elämää Koijärven alueen kylillä ja uusia asukkaita on jututettu kokemuksistaan kylälle asettumisesta. Aistimateriaali on koottu yhdessä kyläyhdistysten kanssa. Luvassa on siis poimintoja ja välähdyksiä aiheeseen. Esillä on myös koulun oppilaiden ”unelmien kylä” piirustuksia. 

Aistien-tiloista muodostuvalla polulla kokeillaan, miten historian kautta kuljetaan pohtimaan kylien tulevaisuutta. Yhteisellä kiertävällä tilalla halutaan myös vahvista kylien välistä yhteistyötä.

Kiertävä Aistien-tila on avoinna seuraavasti kylätaloilla
Koijärvitalo
ma 4.11. klo 14.30 – 16.30, ti 5.11. klo 14.30 – 18.00 ja ke 6.11. klo 14.30 – 16.00
Peräjoen kylätalo
pe 8.11. klo 13 – 18 ja la 9.11. klo 10 – 14
Matkun kylätalo
ma 11.11. klo 13 – 16, ti 12.11. klo 16 – 19 ja ke 13.11. klo 13 – 16

Järjestäjänä ovat Hämeen Kylät ry, Koijärven Alueen Kylät ry, Kojon Kyläyhdistys ry, Kojon Nuorisoseura ry, Matkun Kyläyhdistys ry, Peräjoen Kylätoimikunta ry ja Vuollun Kyläyhdistys ry.


maanantai 21. lokakuuta 2013

Tulevaisuustupa avautuu Tervakoskelle



Hämeen Kylät ry:n seuraava moniaistinen tila, tulevaisuustupa, on avoinna  24.-26.10.2013 Tervakosken Seuratalolla (Seuranaukio 3 12400 Tervakoski). Tila on kaikille avoinna torstaina ja perjantaina klo 13-19 ja lauantai  klo 11-15. Torstaina klo 13 järjestetään avajaiset ja tiedotustilaisuus: Elävä Janakkala –missä mennään, mitä on saatu aikaiseksi?
 
Tulevaisuustuvasta on muodostunut elämyksellinen teltta, joka kutsuu asukkaita pistäytymään ja aistimaan tulevaisuuden tunnelmia. Tulevaisuustuvassa tulee melkein tunne, että olisi itse kuvan paikassa ja tunnelmassa, autottomassa kylässä tai kylän yhteisessä olohuoneessa. Tulevaisuuden kylässä?

Turengin tulevaisuustuvassa esillä ollut jättimäinen kartta Janakkalasta siirtyy myös Tervakoskelle: kävijät merkitsevät siihen parhaita paikkojaan. Samalla keskustellaan, mitkä asiat he kokevat tärkeiksi oman asuinalueen tai kylän kannalta. 


Hämeen Kylät ry:n Aistien-hankkeessa kehitetään tulevaisuustuvasta menetelmää alueen asukkaiden toiveiden yhteisen tulevaisuuskuvan kokoamiseksi. Janakkalassa järjestetyt tulevaisuustuvat, Turengissa ja Tervakoskella, linkittyvät osaksi Elävä Janakkala yhteistyöprosessia, jossa asukkaita, yhdistyksiä, yrityksiä sekä kunnan ja seurakunnan toimijoita kootaa yhteiseen tulevaisuustyöskentelyyn.

Tervetuloa pistäytymään tupaan!

maanantai 7. lokakuuta 2013

 
Heinolan osahankkeen seuraavana pilottitilana on Työhyvinvointipolku -tila, jossa keskitytään syvemmin työhyvinvoinnin ja oman hyvinvoinnin pohdintaan eri näkökulmien kautta.
 
Tila on avoimena Valolinnassa (Pikijärventie 1, Heinola) sunnuntaina 13.10.2013 klo: 11.00-16.00. Tervetuloa tutustumaan!
 
 
 

maanantai 12. elokuuta 2013

Untulan tansseja muistellaan Lammin aistitilassa

Hämeen Kylien pilotissa syksyn ensimmäinen aistitila rakennetaan yhdessä Sydänlammin kyläyhdistyksen kanssa. Aiheena on "Untulan tanssit". Kyläyhdistyksen tanssilava, Untula, täyttää tänä vuonna 60-vuotta ja sen rikasta historiaa juhlistetaan Lammi-viikolla pitämällä moniaistista muistelutilaa avoinna.

Aikoinaan lavalla tansseja on järjestetty tiuhaan ja siellä onkin vieraillut Suomen huippunimet sekä myös muutamia ulkomaalaisia esiintyjiä. Lavalla nuoruuden iltoja on viettänyt moni lammilainen ja lähikylien väki.

Tilaa rakentaessa haasteena on ollut löytää vanhoja valokuvia tansseista. Valokuvaaminen ja varsinkin tanssien valokuvaminen, kun ei ole ollut kovinkaan yleistä lavan alkuvuosina. 

Onneksi kyläyhdistyksen väeltä on löytyi vanha videon pätkä, jossa tanssilavastakin löytyy juttua.

Muutenhan materiaalia on haalittu sittis-juomasta aina kielontuoksuiseen hajuveteen saakka.

Innolla odotellaan ensiviikkoa, kun tila saadaan  valmiiksi ja auki yleisölle.

Terveisin Heli Hämeen Kylistä :)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Runoutta ja historiaa moniaistisessa tilassa

Kesän korvalla Heinolassa toteutettiin kaksi moniaistista tilaa: Runotila ja Minun kirjastoni 150-v. Runotila toteutettiin Heinolan kansalaisopiston tiloihin ja toteuttajina olivat hankkeen lisäksi kansalaisopiston kirjoittajaryhmä ja Mediapaja. Minn kirjastoni -tila puolestaan toteutettiin Heinolan kaupunginkirjaston kotiseututilaan.


Runotila oli rakennettu hieman eri tavalla kuin aikaisemmat moniaistiset tilat. Tilaan haluttiin rauhallisia pisteitä eri runokokonaisuuksille, siten että tekniset laitteet ovat mahdollisimman näkymättömissä.  Ratkaisuksi tuli luokkatilan keskelle koottu teltta, jonka sisälle laitteet asennettiin. Teltan seiniin heijastettiin sisältäpäin kuvia ja tietokoneelta ohjattiin kuulokkeiden kautta runoja. Tilassa vierailija siirtyi teltan ulkopuolella teltan eri puolilta toiselle rauhoittuen ja kuunnellen runoja. Tilasta löytyi myös tuoksuja ja makuja.






Heinolan kirjasto täytti 5.6.2013 150 vuotta ja juhlapäivän kunniaksi toteutettiin Heinolan kirjaston ja museon kanssa yhteistyönä Minun kirjastoni 150 -v. tila Tilassa oli mahdollisuus nähdä ja kuulla Heinolan kirjastoon liittyvää videota, tutustua valokuviin, kirjallisuuteen ja kirjastoon liittyvään materiaaliin. Lisäksi tilaan oli mahdollisuus jättää kirjoitettuna oma muisto tai ajatus liittyen kirjastoon. Tila herätti vierailijoita muistelemaan mm. omia lapsuuden ajan kirjastomuistoja. Muistelulle järjestettiin myös varsinainen keskustelutilaisuus kirjaston merkkipäivänä.

Näiden pilottitilojen kautta Heinolan kansalaisopiston osahankkeen pilottitoteutus hiljenee kesän ajaksi, mutta suinkaan unholaan se ei painu. Luontotilan jatkokehittely on kovassa vauhdissa ja sen toteutus ajankohta on alustavasti elo-syyskuun vaihteessa. Syksylle on suunnitelmissa myös mm. työhyvinvoinnin tilaa.

Aurinkoa –aistien
Jenny/Heinolan kansalaisopisto

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Tulevaisuustupa ensikertaa pystyssä

Aistien-menetelmän kehittäminen osaksi kyläsuunnittelua teki viime viikolla harppauksen eteenpäin, kun tulevaisuustupa rakennettiin ensimmäistä kertaa Hauholle. Tuvalla haluttiin houkutella asukkaita mukaan yhteisen tulevaisuuden suunnitteluun. Tupa oli tunnelmallinen ja rento ympäristö, jossa päästiin helposti keskustelemaan, vaikka keskenään vieraita oltiinkin.

Tulevaisuustuvassa osana oli iso kartta koko Hauhosta sekä pienempi kartta kirkonkylästä. Tuvassa vierailijat saivat merkitä karttaan sen, mikä heidän mielestä oli parasta Hauholla. Oma koti tuntui olevan ykkönen, mutta kartan kautta saatiin esille erilaisia puolia ja asioita, jotka olivat asukkaiden mielestä tärkeitä. Etukäteen ennen tilan kokoamista Hauhon Yhteinäiskoulun mediakurssilaiset olivat kuvanneet omasta mielestä parhaita paikkoja Hauhosta. Kuvat olivat esillä teltan seinällä.

Keskustelun virittäjän toimivat myös kuvasarjat, jotka heijastettiin kahdelle seinälle. Toisella esiteltiin nykyistä Hauhoa ja toisella erilaisia kylien kehittämissuuntia sekä suomalaisia että kansainvälisiä esimerkkejä.

Tilassa tarjoiltiin mm. paikallista lähiruokaa, mutta hivenen uudenlaisella tavalla. Ruisleipä ja piimälimppu saivat kaveriksi hunajaa tai maitohorsmahyytelöä.

Taustalla soi aivan vartavasten tupaan tehty taustamusiikki sekä tuoksui terva, koska Hauhon kirkon kattopaanut olivat tervattu ja sitä pidettiin paikkalisesti Hauhon tuoksuna. Kehitettävää tulevaisuustupaan vielä jäi, mutta tämä oli hyvä kokemus siitä mikä osuus Aistien-menetelmässä toimi. Seuraavan kerran sitten syksyllä tehdään tulevaisuustupa Janakkalaan samalla periaatteella.

Heli /Hämeen Kylät ry

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

 
Heinolan kansalaisopisto toteuttaa Heinolan kaupunginkirjaston ja museon kanssa yhteistyönä Heinolan kirjaston 150 -vuotis päivien kunniaksi moniaistisen tilan "Minun kirjastoni 150v."
 
Tilassa kurkistetaan Heinolan kirjaston historiaan ja saadaan katsaus nykypäivästä, sekä muistellaan kirjastoon liittyviä muistoja ja pohditaan mitä kirjasto meille jokaiselle merkitseekään.
 
Tervetuloa!
 
 
 

tiistai 7. toukokuuta 2013


Tämän moniaistisemmaksi 
ei blogin kirjoitus tule!

Vapun jälkeisenä päivänä makoilen koneeni kanssa kahden vanhan männyn välissä riippuen. Nämä männyt olivat todistamassa isoisoisäni rakennusurakkaa sotien jälkeen, kun koti oli jäänyt uuden rajan taakse. 
Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Ylös katsoessani näen mäntyjen käyräiset oksat, jotka kohtaavat ja limittyvät toisiinsa puolivälissä. Linnut laulavat taustalla ja reipas keväinen tuuli pyrähtelee omassa tahdissaan, kuljettaen kaikki vuodenajalle tyypilliset tuoksut sieraimiini. 


Heräävän luonnon ja sulavan roudan aika on mitä parhainta pitkän talven nälkäännyttämälle mielelle.

Moniaistisuus on helppoa- mene ulos! 



Kaikille tämä ei ole kuitenkaan mahdollista. Heille luodut moniaistiset tilat saattavat olla suorastaan elintärkeitä. 

Moniaististen tilojen rakentaminen on prsosessi, mihin kuuluu niin yhdessä tekeminen, oppiminen kuin oman identiteetin työstäminen osana yhteisöä. Identiteetin rakennustyö kestää läpi elämän ja hyvinvointimme perusteista on hyvä pitää huolta elämänkaaren kaikissa vaiheissa. Moniaistiset tilat tarjoavat tähän aivan mielettömän työkalun.


Moniaistisuuden mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Hyvin pienelläkin vaivalla voi ihmisten arkea ja oppimista elävöittää. Tekniikan avulla saa luotua upeita ympäristöjä sinne, missä niitä ei ole.



Suuren valkokankaan silitystä.
Millaista on ollut olla harjoittelussa Aistien-hankkeessa?

Hyvin monipuolista harjoittelu on ollut. Tänään teen etäpäivää riippumatossa, mutta välillä on myös kiirettä pitänyt. Kuten kaikissa projekteissa ja hankkeissa tilanteet vaihtelevat ja joustava luoviminen on tarpeen. Ongelmanratkaisutaidot ovat olleet käytössä aikataulujen ja varausten sovittelussa ja telttojen pystyttämiseen liittyvissä ongelmissa. Kaikki ei aina mene nappiin ja sitäkin täytyy oppia sietämään. 



Kaikissa käänteissä, jopa niissä vauhdikkaissa kurveissa, on ollut ilo olla mukana.



Liisa ja Sari roudareina
Olen saanut tehdä kaikenlaista ihan telttojen ja tilan kokoamisesta ja suunnittelusta lähtien materiaalien hankintaan. Olen ommellut verhoja ja huoltanut telttoja, tehnyt hankintoihin liittyviä kartoituksia ja osallistunut seminaarien järjestelyyn.

Iso osa työajasta kuluu opiskelijakollegojen ohjauksessa, mikä on ollut yllättävän kivaa ja antoisaa, vaikka alkuun vähän hikoilutti. :) Mahtavaa on ollut nähdä ja kuulla, kun lähes poikkeuksetta projektit ovat onnistuneita ja osallistujat hienoja kokemuksia rikkaampia.



Laurean monikultuurisuus-opintoihin ja venäläiseen
kulttuuriin pohjautuva teltta Hämeenlinnan seminaarissa.

Hankkeen kehittämiseen olen päässyt mukaan koulutusseminaarien lisäksi projektiryhmän kokouksissa. Kaikin puolin näyttää minun silmiini siltä, että hankkeen hedelmät jäävät elämään ja leviämään. Aina, kun kerron ihmisille hankkeesta, jossa olen harjoittelussa, he innostuvat ja haluavat tietää lisää. 



Laureassa on ollut vilkas kevät.

Takana on peräti kaksi hankkeen koulutusseminaaria, yksi Tikkurilassa Laureassa ja yksi Hämeenlinnassa Hämeen ammattikorkeakoulussa. Oman tuntuman ja palautteenkin valossa molempia tilaisuuksia voi pitää erittäin onnistuneina.

Hämeenlinnan seminaarissa liikuteltavien tilojen esittelyä. 
Hämeen Kylien tila ja Heli Laurikainen.

Laureassa tiloja on rakennettu neljällä eri opintojaksolla, tavaraa tulee ja menee tiuhaan. Välillä on vaikeaa pysyä perässä, mitä mihinkin tehdään, mutta opiskelijakollegat ovat olleet hyvin itsenäisiä ja omatoimisia projekteissaan. Hienoa!




Otaniemen vaihtareiden Bangladesh
olohuoneen antia. Kuva Juho Kokki
Ikkuna Bangladeshin kadulle. Kuva Juho Kokki


Hyvinvoinnin tuottamisen jaksossa on tehty aistien pajaa vanhuksille, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja sosiaalisen etiikan- kurssi on vienyt tiloja mm. rasismin vastaiseen tapahtumaan (Suomi meets Somalia) ja Peijaksen sairaalaan (rentoutumistila). Metodisuuden jaksolla on tehty mm. äideille rantaloma avoimeen päiväkoti Ukko Pekkaan ja Somaliateltan kanssa ollaan oltu kohtaamassa ihmisiä Myllypuron ja Vuosaaren terveysasemilla. Otaniemen vaihtareiden kanssa työstetty Bangladesh-tila onnistui hyvin. Lumon kirjastoon tehdään vielä onnellisuustila  työhyvinvointia edistävä kirjaston historiaan liittyvä tila. Monikulttuurisuus-jaksolla on tehty yhteistyötä aikuisopiston opiskelijoiden kanssa viidessä ryhmässä. Jännittää, miten yhteistyö on sujunut aika vasta maahan tulleiden nuorten kanssa. Sivulta seurattuna ryhmät ovat lähteneet hienosti käyntiin, vaikka haasteita on.

Nyt tuuli yltyy jo myrskylukemiin, joten taidan siirtyä sisätiloihin kuuntelemaan nurkkien ulvontaa.

P.S. Tuulesta puheenollen. Tässä vielä kuvamuisto maaliskuulta Tikkuraitin rasismin vastaisesta tapahtumasta, jossa kaikki ei mennyt ihan putkeen. Tuulen kaadettua tuvan säilytti Somalia meets Suomi kaksikko Mona ja Ksenia aivan mahtavan asenteensa ja jakoivat lämmintä somalialaista teetä kylmettyneelle torikansalle ilman telttaa. Hyrrrr...

Rasismin vastainen tapahtuma 21.3.13 Teltan raunioilla Mona ja Ksenia.



Keväästä nautiskellen,
Elli Rankka, sosionomi opiskelija, hankkeen harjoittelija